|
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira
Rotumääritelmä (.pdf)
Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on alkujaan toiminut maatiloilla
pihavahtina ja rottien ja hiirien pyydystäjänä. Sen kerrotaan myös
paimentaneen karjaa ja olleen seurakoirankin virassa. Ketteryytensä ja
vauhtinsa ansiosta tämä koira soveltuu monenlaisiin harrastuksiin,
ystävällisyytensä ja pienen kokonsa ansiosta se on myös erinomainen
seurakoira.
Tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa on aikoinaan kutsuttu mm.
seuraavilla nimillä; skoonenterrieri, rottakoira, muusakoira ja
tanskalaiset ovat kutsuneet sitä tanskalaiseksi pinseriksikin. Rakkaalla
lapsella on monta nimeä…
Adjektiiveja jotka mielestäni kuvaavat hyvin tanskalais-ruotsalaista
pihakoiraa: pieni, aktiivinen, iloinen, reipas, vikkelä, ketterä,
nokkela, notkea, utelias, ystävällinen, valpas, nopea, rohkea ja
rakastettava. Oikea muusakoira.
Tavoitteenani on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia,
rotumääritelmän mukaisia koiria joiden kanssa olisi ilo elää ja
harrastaa ja tietysti mahdollisimman pitkään.
Pihakoira on rotuna suhteellisen terve ja sellaisena sen toivon
jatkossakin säilyvän, sen vuoksi jalostusvalinnoissani käytän vain
terveitä yksilöitä.
Pyrin myös jatkuvasti kouluttamaan itseäni ja saamaan tietoa kaikesta
rakkaaseen harrastukseeni liittyvästä. Paljon on tietoa kertynyt vuosien
varrella, mutta kaiken sen tiedon keskellä vasta huomaa oman pienuutensa
ja kuinka paljon on vielä opittavaa jäljellä. Jokainen päivä voi
opettaa jotain uutta, eli oppia ikä kaikki.
|